Parlamenttia kannattaa raaputtaa ryhmää syvemmälle

Poliittisen liikkeen paras käyttövoima on kuitenkin moniarvoisuus, joka synnyttää sisäistä keskustelua ja kehitystä. Ilman sitä voi seistä paikallaan kuihtumassa ja katsomassa kuinka maailma kulkee ohitse.

Votewatch nosti minut maanantaina artikkelissaan esimerkiksi siitä, että kannattaa raaputtaa ryhmää syvemmälle aina kun puhutaan meppien äänestyskäyttäytymisestä. Moni luulee, että riittää kun tietää ryhmän johtavien meppien, kuten koordinaattoreiden tai raportöörien mielipiteen jossain asiassa, niin silloin tietää myös ryhmän linjan. Käytännössä ainakin osa mepeistä on paremmin perillä päätöksistä kuin voisi olettaa, toteaa Votewatch. Siksi äänestyskäyttäytyminen ei kaikissa asioissa seuraa suoraviivaisesti ryhmän enemmistöä. Kannattaa raaputtaa ryhmää syvemmälle.

Olen itse tehnyt töitä ympäristöpolitiikan parissa 1980-luvulta alkaen kansanedustajana, ympäristöministerinä ja Kokoomuksen varapuheenjohtajana. Ne tavoitteet ja periaatteet muun muassa ilmastopolitiikasta, kiertotaloudesta sekä eläinten- ja alkuperäisluonnon suojelusta, joita noissa tehtävissä ajoin, eivät ole muuttuneet sen vuoksi, että minut valittiin Euroopan parlamentin ja sen EPP-ryhmän jäseneksi.

Vastaavaa voin sanoa naisten oikeuksia ja tasa-arvoa koskevista kysymyksistä. Olen ylpeästi yksi yhä kasvavasta meppien joukosta, joka haluaa turvata naisten oikeuden aborttiin, hyvään seksuaaliterveyteen ja muihin omaa kehoaan koskeviin päätöksiin. Teemme työtä sen puolesta, että yhä useampi jakaisi näkemyksemme.

Talous- ja rahapolitiikan kysymyksissä sekä budjettiasioissa olen äänestänyt valtaosin oman ryhmäni linjalla. Sen sijaan ympäristökysymyksissä en ole yhtä usein voinut jakaa yhteistä mielipidettä. Tiedän, että jotkut kokevat tämän ongelmallisena ja olen pahoillani siitä. Poliittisen liikkeen paras käyttövoima on kuitenkin moniarvoisuus, joka synnyttää sisäistä keskustelua ja kehitystä. Ilman sitä voi seistä paikallaan kuihtumassa ja katsomassa kuinka maailma kulkee ohitse.

Kommentointi on suljettu.