Kannanotot

Globaali Eurooppa Kannanotot

Mikään ei pelota niin paljon kuin ihminen, jolla ei ole mitään menetettävää

17.10.2016 Globaali Eurooppa KannanototInhimillinen Eurooppa Kannanotot

 

Maailmassa yli miljardi ihmistä asuu edelleen äärimmäisessä köyhyydessä, eli alle 1,25 dollarilla päivässä. Äärimmäisessä köyhyydessä eläviltä puuttuu usein perustarpeet puhtaasta juomavedestä riittävään ravintoon, koulutukseen ja terveydenhuoltoon. Näihin haasteisiin tulee niin EU:n kun Suomenkin tarttua ponnisteluja säästelemättä.

Köyhyyttä mitataan muillakin kun taloudellisilla mittareilla. Kestävän kehityksen ohjelmassakin puhutaan köyhyyden eri muodoista. Köyhyydellä on mm. sosiaalisia ja psykologisia ulottuvuuksia.

Kyse on suhteellisuudesta. Henkilö, joka ei omassa yhteiskunnassaan koe rahansa riittävän oman ja perheensä perustarpeisiin on vaarassa syrjäytyä.

Köyhiä on näillä mittareilla mitattuna suuri määrä myös Euroopassa. Moni jollain tavalla yhteiskunnan väliinputoaja voi kuulua tähän ryhmään.

Esimerkiksi Suomessa, huomattava määrä ikääntyviä yksinasuvia naisia elää köyhyydessä. Heillä ei ole pitkän työuran kerryttämää eläkettä turvanaan. Pelkät pakolliset menot voivat olla tuloihin nähden kohtuuttomat. Kaukana palveluista, ilman nettiyhteyttä asuva vanhus joutuu ajamaan taksilla pankkiin, vaikka ei olisi varaa. Tilanteessa piilee syrjäytymisen ja masentuneisuuden vaara. Sitä ei vaan välttämättä huomata, koska vanhat naiset eivät pidä oikeuksistaan kovaa meteliä.

Kasvavat tuloerot ovat lisänneet eriarvoisuuden tunnetta. Ei ihme, kun ottaa päähän jos ei koskaan eikä milloinkaan voi tehdä jotain, mitä kaikki ympärillä olevat tekevät.

Ihminen, joka ei koe elävänsä ihmisarvoista elämää yhteiskunnassa on herkkä radikalisoitumiselle. Voimattomuuden ja toivottomuuden tunne, tunne ettei voi tilanteelleen mitään, altistaa ääriajattelulle.

Jos menettää toivon, rupeaa etsimään vastauksia muualta. Ääriliikkeiden ratkaisut houkuttelevat silloin, kun ei ole enää mitään menetettävää.

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista