Vuonna 2008 Yhdysvalloista alkanut finanssikriisin hyökyaalto sen viimeistään paljasti: kansainvälinen finanssijärjestelmä on nivoutunut niin tiiviisti yhteen, että globaalit kriisit vaikuttavat meihin kaikkiin. Niin kainuulainen kynsistudio kuin krakovalainen leipomo tai saksalainen paikallispankkikin on saanut osansa hyökyaallosta. Päänsärkyä riittää edelleen globaalin talouden kompastelusta ja erityisesti eurooppalaisen talouden hitaasta syttymisestä uuteen kasvuun.
Kansainvälisesti verkottunutta finanssijärjestelmää tulisi koskea kansainvälisesti sovitut ja toimeenpannut säännöt. On EU:n edun mukaista olla ajamassa sellaisia sääntöjä, jotka varmistavat myös tulevaisuuden vakaan kansainvälisen talousjärjestelmän. Unionia vaivaa kuitenkin sisäisen kahnauksen luoma heikkous: EU:ta ei syyttä haukuta ulkopoliittiseksi kääpiöksi. Kääpiö-syndrooma vaivaa myös EU:n toimintaa kansainvälisissä finanssijärjestöissä, kuten IMF:ssä, OECD:ssä ja G20:ssä.
Tätä roolia ja sen vahvistamista pohtii tällä viikolla täysistunnossa äänestettävä parlamentin mietintö, jonka neuvotteluissa edustin omaa poliittista puoluettani. Mietinnön valmistelun taustana vaikuttanut akateeminen tutkimus toi esille EU-roolin heikkoudet: unionin edustus vaihtelee järjestöstä toiseen, eikä eri järjestöissä neuvottelevien virkamiesten ja kansallisten edustajien välillä välttämättä ole juurikaan koordinaatiota. Järjestöissä, missä yhteisen EU-edustajan lisäksi istuu myös kansallisia edustajia, häviää yhteisesti sovittu EU-kanta usein erilaisten kansallisten kantojen kakofoniaan.
Täysistunnossa tänään äänestetty mietintö esittää kahdenlaisia suosituksia: ensinnäkin suosituksia EU:lle itselleen edustuksensa tehostamiseksi sekä siitä, miten parlamentin rooli ja demokratian toteutuminen voidaan paremmin taata ja toiseksi suosituksia kansainvälisten finanssijärjestöjen omaan toimintaan ja läpinäkyvyyteen. Useiden kansainvälisten järjestöjen toiminta, niiden taustalla vaikuttavat asiantuntijat ja edunsaajat sekä järjestöjen rahoitus ei ole julkisesti tiedossa. Kun kyseessä on kaikkien meidän elämäämme vaikuttavien sääntöjen laadinta, tulisi näiden sääntöjen taustalla tehty työ olla läpinäkyvää samoin kuin se, keitä ovat ne asiantuntijat ja edunsaajat, keitä erilaisia standardeja ja sääntöjä laatiessa on konsultoitu.
EU:n äänen kuulumista edistäisi huomattavasti se, että unioni pystyisi sopimaan kaikissa kansainvälisissä finanssijärjestöissä noudattamastaan yleisistä politiikkalinjoista ja pitämään yhteisesti kiinni sovitusta. Parlamentilla tulisi olla tässä rooli: hyvä käytäntö olisi esimerkiksi kaksi kertaa parlamenttikaudessa laadittava ”ohjausraportti”, jonka noudattamisesta komission tulisi säännöllisesti raportoida parlamentille. EU-äänen yhtenäisyyttä lisäisi toki myös se, että unionin edustautumisesta kansainvälisillä areenoilla pystyttäisiin selkeästi sopimaan – tulevaisuudessa unionille tulisi varata neuvotteluihin vain yksi tuoli, jossa istuva edustaja puhuisi koko unionin puolesta.
Elämässä hankalinta on tietää se, mitä emme tiedä: kuka ennustaisi seuraavan finanssikriisin ja näkisi sen siemenet jo niin ajoissa, että viimeksi koetun kaltainen mullistus olisi estettävissä? Tällä hetkellä kansainvälisten finanssitoimijoiden areena on hyvin hajanainen ja eri organisaatioiden roolit ja velvollisuudet limittäisiä ja määrittelemättömiä. Parlamentti ehdottaakin uuden, sopimuspohjaisen talousjärjestön perustamista – tai jonkin olemassa olevan järjestön mandaatin laajentamista sopimuspohjaiseksi toimijaksi, jolla olisi vastuu kansainvälisen finanssipolitiikan ja -säännöstön koordinoinnista ja vastuu sovittujen sääntöjen täytäntöönpanon valvonnasta, hieman maailman kauppajärjestö WTO:n mukaisesti. Sen tehtävälistalla olisi myös haistella tulevaisuuden mahdollisia kriisinaiheuttajia – miten käy esimerkiksi hiilikuplalle tai varjopankkitoiminnalle ja miten niihin tulisi varautua ja vaikuttaa. Nyt olemassa olevista järjestöistä tämä rooli sopisi ehkä parhaiten laajennetulle ja uudistetulle G20:lle.
Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan