Kannanotot

Ajankohtaista

Avoin kirje maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaiselle

5.10.2015 AjankohtaistaEkologinen Eurooppa KannanototSirpa sanonutUutisnauha

Hyvä Kimmo,

Viime hallituskaudella perustettu eläinsuojeluasiamiehen virka oli yksi merkittävimmistä saavutuksista suomalaisten eläinten hyvinvoinnin saralla. Eläinsuojeluasiamiehen työn merkitys ennalta ehkäisyssä ja huonojen käytäntöjen kitkemisessä on tuottanut erinomaisia tuloksia suhteessa työstä yhteiskunnalle aiheutuneisiin kustannuksiin.

Muiden äänettömien ohella myös eläimet tarvitsevat jonkun puhumaan puolestaan. Se, miten suhtaudumme eläimiin ja miten niitä kohtelemme kertoo paitsi meidän sivistyksen tasostamme myös siitä, miten välitämme kanssakulkijoistamme – olivat he sitten toisia ihmisiä tai toisia eläinlajeja. Eläinten huonolla kohtelulla emme pysty suojelemaan paremmin ihmisten perusoikeuksia ja sosiaalista turvallisuutta.

Itse uskon, että se mitä meissä sanotaan suurimmaksi inhimillisyydeksi on oikeastaan suurinta eläimellisyyttä. Kyky kommunikoida, tuntea empatiaa ja tuskaa, kyky asettua toisen asemaan ja kyky pyyteettä välittää.

Paitsi itseisarvo sinällään, eläinten hyvinvointi on myös yhteydessä ihmisten hyvinvointiin. Hyvinvointi ja terveys kulkevat käsi kädessä ja terve eläin tuo vaurautta ja hyvinvointia omistajalleen ja kuluttajille.

Voimme ylläpitää eläinten hyvinvoinnin korkeaa tasoa panostamalla ennaltaehkäisyyn, lainsäädäntöön ja valvontaan. Suomi tarvitsee eläinasiavaltuutettua tuomaan riippumattoman eläinten puolestapuhujan mukaan eläinten hyvinvointia koskevaan keskusteluun ja päätöksentekoon.

 

Kunnioittaen,
Sirpa Pietikäinen

Euroopan parlamentin jäsen

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista