Kannanotot

Blogi

Ilmasto muuttuu – ja toimet sen pysäyttämiseksi kallistuvat

5.11.2014 BlogiEkologinen Eurooppa KannanototSirpa sanonutUutisnauha

 

Hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC julkaisi tämän kuun alussa raportin, johon on koottu vuosien tutkimustuloksia ilmastonmuutoksesta. Raportin kokoamiseen on osallistunut yli 800 tutkijaa ympäri maailmaa, minkä vuoksi sen sisältö on kiistattomimpia yksittäisiä tiedonlähteitä ilmaston tilasta.

Ilmastopaneelin puheenjohtaja Rajendra Pachauri esitteli eilen parlamentissa raportin tuloksia. Ihmisen tekojen merkitys ilmaston muuttumiseen on kiistaton. Muutosvauhti on kiihtynyt viimeisimpinä vuosikymmeninä. Mikäli ilmaston lämpeneminen halutaan pitää alle kahdessa asteessa (suhteessa esiteollisen ajan lämpötiloihin), tarvitaan radikaaleja toimenpiteitä hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi jo vuosien 2030 ja 2050 välillä.

Kansainvälisistä ilmastotavoitteista neuvotellaan ensi vuonna Pariisissa. Euroopan unioni asettui viime kuussa tukemaan ratkaisua, jossa kasvihuonekaasujen sitova vähennystavoite vuodelle 2030 olisi 40 prosenttia. Sen rinnalle asetettiin 27 prosentin tavoite uusiutuvan energian osuudelle sekä 30 prosentin lisäys energiatehokkuuteen. IPCC:n raportin valossa nämä tavoitteet jäävät liian vaatimattomiksi.

Tärkein Pachaurin viesti oli nimittäin se, että toimet ilmastonmuutokset torjumiseksi kallistuvat koko ajan. Jos tarvittavia toimenpiteitä ei aloiteta nyt, päästöjen vähennystavoite vuosille 2030-2050 täytyy asettaa merkittävästi korkeammalle tasolle. Taloudellinen sopeutuminen ilmaston muutoksen hillitsemiseen vaikeutuu entisestään, jos päätöksiä lykätään tuleville vuosikymmenille.

Euroopan tulisi tavoitella 60 prosentin lisäystä energiatehokkuuteen ja 50 prosentin lisäystä uusiutuvien käyttöön. Myös hiilidioksidipäästöjen vähennystavoite tulisi olla nyt asetettua korkeampi. Erityisen tärkeää olisi parantaa energiatehokkuutta. Asuminen ja rakentaminen kuluttavat kolmasosan kaikesta tuotetusta energiasta, joten rakennusten energiatehokkuutta parantamalla voitaisiin saada merkittäviä säästöjä.

Ilmaston muutoksen torjuminen ei ole vain päättäjien käsissä. Meillä kaikilla on mahdollisuus tehdä ilmastotekoja päivittäin liikenteessä, kotona ja ruokakaupassa. Yksi iso asia, jonka jokainen voi tehdä, on vähentää lihansyöntiä. Jos jokainen amerikkalainen viettäisi viikossa yhden lihattoman ja juustottoman päivän, se vähentäisi päästöjä yhtä paljon kuin se, että reilut 7 miljoonaa automatkaa jätettäisiin ajamatta.

Kaikkien ei tarvitse ryhtyä kokonaan kasvissyöjiksi, mutta kasvisten syöntiä kannattaa lisätä. Aloitetaan vaikka viettämällä tänään kasviskeskiviikkoa. Helsingin Sanomat kokosi tänään 10 vinkkiä, joilla kasviskeitosta saa parempaa.

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista