Kannanotot

Blogi

Liikunta vaaraksi muistisairaille?

15.6.2012 BlogiInhimillinen Eurooppa KannanototSirpa sanonut

Viime viikolla uutisoitiin sosiaali- ja terveysministeriössä valmisteltavasta laista, jolla rajoitettaisiin merkittävästi potilaiden itsemääräämisoikeutta. Tämä tehtäisiin laillistamalla pakkokeinojen käyttö erityisesti muistisairaiden ja kehitysvammaisten hoidossa.

Asia ei tietenkään ole täysin uusi. Perusoikeuksia rikotaan jo nyt. Kemiallinen tai fyysinen sitominen ovat valitettavasti arkipäivää Suomessa. Näitä toimenpiteitä perustellaan usein potilaan omaan turvallisuuteen vetoamalla. Joskus toki sellaisiakin tilanteita on, mutta todellisuudessa lainvalmistelussa on kyse paljon raadollisemmasta asiasta; siitä, että laitoksilla ei ole riittävästi resursseja, eikä sitä kautta riittävästi osaavaa henkilökuntaa.

On järkyttävää, jos todella olemme päätymässä siihen, että resurssipulaa paikataan laillistamalla ihmisen perusoikeuksien riistäminen. Vankien oikeudesta saada liikuntaa pidetään kiinni, mutta vanhusten kanssa se ei ole niin tarkkaa?

Ratkaisu ongelmiin ei todellakaan ole pitkä narukäärö. Tutkimuksia ikäihmisten ja muistisairaiden laadukkaasta hoidosta on hyllytolkulla. Ikäihmisiä hoitaviin laitoksiin pitäisi palkata muistihoitajia, jotka osaavat kommunikoida muistisairaan kanssa. Ahdistunut ja äänekäs muistipotilas ei kaipaa piikkiä tai rannesiteitä, vaan kävelyttäjän ja kuuntelijan.

Ministeriön työryhmän alustavat esitykset potilaiden itsemääräämisoikeuden rajoittamisesta ovat mielestäni perustuslain vastaisia. Työryhmän suunnitelmat uhkaavat laillistaa perusoikeusloukkaukset juuri niiden ihmisryhmien kohdalla, jotka eivät osaa niitä puolustaa tai itselleen vaatia.

Perusoikeus tarkoittaa, että jokaisella naisella ja miehellä on taustasta riippumatta yhtäläiset, loukkaamattomat oikeudet. Hoitaja, joka sitoi levottoman lapsen ruokailun ajaksi tuoliin, sai rangaistuksen. Lapsetkin voivat olla yliaktiivisuudella vaaraksi itselleen. Mutta aivan oikein, ei näissäkään tilanteissa saa pakkokeinoja, kuten sitomista, käyttää vain siksi ettei ole riittävästi osaavaa henkilökuntaa. Miksi sitten levottoman muistisairaan kemiallinen sitominen sänkyyn tai fyysinen sitominen kaatumispelossa tuoliin tulisi hyväksyä ja laillistaa muistisairaiden kohdalla?

Aktiivisen ikääntymisen teemavuoden tavoite koko Euroopassa on ikäihmisten perusoikeuksien vahvistaminen. Mallioppilaana tunnettu Suomi on pian maineensa menettänyt.

Hallituksen tulee puhaltaa pilliin pikaisesti ja laittaa peli poikki. On vanha totuus, että yhteiskunnan sivistyksen tason tunnistaa siitä, miten se huolehtii lapsistaan ja vanhuksistaan. Sivistyneellä Suomella on pitkät perinteet. Sellaisesta Suomesta tulee pitää kiinni.

Ilmestynyt myös Iltalehden blogissa 15.6.2012.

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista