Jo jonkin aikaa kuohunut keskustelu eurobondeista sai virallisempaa potkua tänään, kun komissio julkaisi eurobondeja koskevan vihreän kirjan.
Lainsäädäntöesitys vihreä kirja ei ole, vaan pikemminkin keskustelunavaus. Esityksessä käydään läpi kolme mahdollista eurobond-mallia sekä näiden mahdollisia hyviä ja huonoja puolia. Komissio ei aseta malleja paremmuusjärjestykseen; arvelisin kuitenkin, että vihreää kirjaa seuraavissa keskusteluissa vaihtoehdot kaksi ja kolme keräävät eniten kannatusta.
Millaisia rakennusmalleja komissio sitten bondeille kaavailee?
Ensimmäisessä mallissa jokaisen euromaan kansallinen velka korvattaisiin kokonaisuudessaan yhteisillä joukkovelkakirjoilla, jotka euromaat myös yhdessä takaisivat. Komissio näkee tämän mallin tuovan mukanaan myös suurimmat ongelmat – ja on tässä todennäköisesti myös oikeassa. Huolimatta siitä, että kaikenkattavan, yhteisen joukkovelkakirjajärjestelmän luominen saisi rinnalleen äärimmäisen tiukat budjettikuria ja taloudellista kilpailukykyä koskevat säännöt, olisi toisistaan huomattavasti eroavien maiden joukkovelkakirjamarkkinoiden sitominen yhteen äärimmäisen hankalaa.
Toinen mahdollinen malli on toiselta nimeltään niin kutsuttu sinisten ja punaisten bondien malli, josta olen kirjoittanut pidemmin blogissani huhtikuussa 2011. Tässä mallissa jokaisen euromaan sallittaisiin laskea liikkeelle eurobondeja tiettyyn, ennalta asetettuun rajaan saakka. Nämä bondit olisivat euromaiden yhteisesti takaamat.
Kun asetetaan raja sille, minkä suuruinen osa kunkin jäsenvaltion velasta on mahdollista kattaa yhteisillä velkakirjoilla, on järjestelmään osallistuvilla huomattava kannustin olla ylivelkaantumatta asetetun rajan ylitse, sillä yhteisten joukkovelkakirjojen ylimenevän velan lainakulut tulevat olemaan todennäköisimmin huomattavan korkeat. Näin yhteisen joukkovelkakirjajärjestelmän avulla olisi mahdollista luoda uskottava kannustin yhteisesti sovittujen velkaantumisrajojen sisällä pysymiseksi.
Kolmannen mallin mukaan rakennetussa järjestelmässä eurobondit muodostaisivat niin ikään vain osan jäsenmaiden liikkeellelaskemasta velasta, mutta takuiden osalta kukin jäsenmaa vastaisi edelleen sekä omasta eurobond-osuudestaan määräsuhteen mukaisesti, että luonnollisesti kansallisesti liikkeellelaskemistaan velkakirjoista. Tämän mallin mukaan rakennetut yhteiset eurobondit tuovat todennäköisesti kakkosvaihtoehtoa vähemmän markkinoita vakauttavaa ja korkoeroja tasaavaa etua, kun taloudellisesti vahvempien maiden takaus ei varmistaisi periaatteessa koko pottia ja näin todennäköisesti alentaisi yhteisten bondien korkoa. Komission analyysin mukaan on myös pahimmassa tapauksessa mahdollista, että näin rakennettujen yhteisten velkakirjojen korkotaso määrittyisi itse asiassa huonoimman suoriutujan mukaan – ainakin, ellei selkeästi määritellä yhteisten joukkovelkakirjojen olevan senioriteettijärjestyksessä aina edellä kansallisia joukkovelkakirjoja.
Viimeistä mallia puoltaisi kuitenkin se, ettei sen rakentamiseen tarvittaisi perussopimusmuutosta – toisin, kuin kahden ensimmäisen mallin pystyttämiseen. Siksi tästä mallista on hyvä aloittaa. Todennäköisesti tämä malli on ainoa, jolle on mahdollista löytää tarvittavan laaja poliittinen hyväksyntä. Tällaiseen järjestelmään ei myöskään sisältyisi sitä riskiä, että AAA-valtiot joutuisivat maksamaan ”hulttioiden” velat.
Itse toivon myös kolmannen mallin tuovan mukanaan myös jossain määrin markkinatasapainoa – varsinkin, jos jäsenmaat pystyvät päättämään projektin jatkosta niin, että sitovasti päätetään sekä tiukemmasta yhteisestä talouspolitiikasta että myöhemmästä siirtymisestä kakkosmallin kaltaiseen sinisten ja punaisten bondien järjestelmään. Uskoisin myös kolmosmallin eurobondeille löytyvän ostajia. Kun useamman, eri syystä hankaluuksissa olevan jäsenmaan velat nidotaan yhteen, on tämä velka todennäköisesti edelleen turvallisempaa sijoittajalle: todennäköisyys kaikkien ongelmaisten maiden yhtäaikaiseen kaatumiseen on pienempi, kuin yksittäisen ongelmamaan kaatuminen. Näin ainakin suhteellisen normaalin markkinatilanteen vallitessa.
Tänään ECON-valiokunnassa puhunut komissaari Rehn muistutti, ettei minkäänlaista yhteistä joukkovelkakirjajärjestelmää ole mahdollista rakentaa ilman huomattavaa taloushallinnon ja -yhteistyön tiivistämistä. Ei ole kenenkään etu luoda järjestelmää, missä kunnollisesta taloudenpidosta huolehtivat jäsenvaltiot maksavat rilluttelijoiden laskut. Uudenlainen, hyvin suunniteltu eurobond-järjestelmä mahdollistaisi kuitenkin myös sääntöjen tiukentamisen ja loisi kullekin jäsenmaalle kannustimet pitää velkataakkansa kurissa.
Asian käsittely jatkuu parlamentissa seuraavaksi, kun ECON-valiokunta laatii vihreästä kirjasta mielipiteen.
Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan